Quantcast
Channel: Kallion kulma
Viewing all 159 articles
Browse latest View live

Article 4

$
0
0






Helluntaina Alppilassa vietettiin perinteiseen tapaan Monikulttuurista messua. Tekstejä kuultiin suomeksi, englanniksi, viroksi, kiinaksi, unkariksi, kameruniksi ja kongoksi. Päätössanoiksi Kari Latvus toivotti: "Tehkää ihme, do miracles happen, hymyilkää vastaantulijalle, tervehtikää naapuria!"

Anu


Muskarin kevätjuhlassa sanottiin jäähyväiset

$
0
0
Muskarissa vietettiin kuluneella viikolla kevätjuhlaa. Lauloimme vielä kerran yhteisen alkulaulun, kaikki ryhmät saivat esiintyä, suvivirsi herkisti tunnelman ja lopuksi esiintyjille ja vieraille oli tarjolla mehua ja kakkua.



Muskari hiljenee kesäksi. Syksyllä uusi opettaja, ja uudet ryhmät.


Nyt muskarin ovi laitetaan tällä erää viimeistä kertaa kiinni. Kiitos muskariopettajamme Tiina! Opimme kanssasi niin paljon, ja sinun tutut laulusi kaikuvat meillä vielä pitkään. Aurinkoa kesään ja onnea uusille poluillesi!

Pia

Viestintää kolmosessa

$
0
0

Helsinginkadun hellahuoneen kesää osa 1


Melko täysi kolmosen ratikka on kaartumassa Kaarlenkadulta Karhupuiston pysäkkiä kohti. Pieni poika on polvillaan penkillä ja seuraa tarkkaavaisesti näkymiä. Yhtäkkiä kuuluu kirkkaalla lapsenäänellä selkeä kehotus " KATSOKAA MEIDÄN KIRKKO!" Hälisevä matkustajajoukko hiljenee ja katsoo....
(Ping! Mari joukkoineen, hyvin opetettu lapsi.)

                                                                    *
Toisena kesäpäivänä kolmonen on tulossa Kaisaniemestä kohti Siltasaarta. Huomio kiinnittyy mieheen, joka on varannut kaksi paikkaa itselleen. Mies näyttää lukevan Raamattua keskittyneesti. Viereiselle penkille hän on asettanut Kallion kirkon esitteitä melkoisen pinon, niitä arkkitehtivihkosia. Hakaniemessä hän nousee, laittaa Raamatun huolellisesti salkkuun, jättää esitteet paikoilleen ja ovella ilmoittaa lyhyesti "KALLION SEURAKUNTA EVLUT."
(Ping! Teemu ja Kirkkohallitus. Kalliossa ollaan ajan tasalla uskonpuhd... anteeksi reformaatioaiheessa.)

Leena



kuva: Anu

Lähimmäisemme Kalliossa ovat niin kaukana

$
0
0
Kirjoitin tänään Facebookiin vierailustani Kaarlenkadun vastaanottokeskukseen, joka sijaitsee aivan Kallion kirkon kupeessa. Vein sinne huopia, sillä osa turvapaikanhakijoista majoitetaan tiloissa, joissa on yöllä kylmä. Vastaanottokeskus on aivan täynnä. Näin kirjoitin:


"Kävin eilen Kaarlenkadun vastaanottokeskuksessa. Siellä on tällä hetkellä niin paljon turvapaikanhakijoita, että liikuntasalikin on majoituskäytössä. Aulatila oli kuuma, ilma tunkkainen ja tungos kova. Näin siellä kaiken hälinän keskellä omaa lastani hieman nuoremman tytön, jonka väsynyt katse oli liikuttava. Ihmispaljoudessa ajelehdin tytön ohi, ja silitin hänen poskeaan ja hymyilin varovasti. Tyttö ei reagoinut mitenkään, katsoi vain hiljaa. Miten me voisimme kalliolaisina, alppilalaisina ja paikallisena yhteisönä jotenkin olla näiden ihmisten apuna ja tukena?"


Olen saanut paljon viestejä ystäviltä, tutuilta, naapureilta, ja monilta muilta ihmisiltä, joita tilanne myös huolestuttaa. Päätimme Kallion Tulkaa kaikki -valtuutettujen kesken nostaa asian esiin seuraavassa seurakuntaneuvoston kokouksessa, ja pyytää seurakuntaa selvittämään, millaista apua voisimme turvapaikanhakijoille antaa.

Siltikin yö meni asiaa miettiessä. Jälleen kerran tuntuu käsittämättömältä, että turvapaikanhakijat ja minä elämme samassa kaupungissa, muutaman sadan metrin päässä toisistamme. Minä täällä yltäkylläisyydessä, ja samaan aikaan viereisellä kadulla on ihmisiä, joilla ei ole muuta omaisuutta kuin päällään olevat vaatteet. Nämä lähimmäisemme ovat täällä Kalliossa, ja silti niin kaukana.

Jos keksimme tavan auttaa, tulethan mukaan?

Pia


Sävelet ja puheet

$
0
0

Helsinginkadun hellahuoneen kesää osa 2

                                
Upea, kiinnostava URKUKESÄ soi maanantaisin Kallion kirkossa. Vähän sattumalta tie vei ensimmäiseen konserttiin ja sen jälkeen joka ikinen maanantai (antoivat lopulta ihan oman kausikortinkin, kiitos). Esiintyjinä valioluokan urkureita eri maista, omat konserttinsa soittivat myös meidän omat kehittyvät taiteilijat Olli ja Tommi.
Eniten on kuultu vanhoja urkumusiikkiaarteistoja, mutta ohjelmistoissa oli myös vielä elävien säveltäjien musiikkia. Ja yllätyksellisiä sovituksia kappaleista, jotka eivät alun perin olleet uruille sävellettyjä. Kaunista ja ainutlaatuista!
Kesän sävelet ovat rauhoittaneet, ylentäneet sydämen, kaikuneet kuulaina ja rikkaina, koskettaneet. - Jokaisen taiteilijan persoonallisuudesta sai aavistuksen. Tahtomattaan huomasi soitossa kansanluonnetta. Kyllä, kyllä italialainen sai aikaan niin temperamenttisen pauhinan, että kattokruunut heiluivat, uskokaa tai älkää. Piti hieman pälyillä, että onko ketään alla. Onneksi Jeesus on lujasti kiinni, ei liiku, Hän pysyy.
Mukaan tarttui pari uutta urkumusiikin ystävää. Toinen totesi, kun poistuttiin viimeksi kirkosta: "taas on sielu voideltu!" Haikeaa, kun kesä ja konsertit päättyvät. Kiitos ihanat taiteilijat.



kuvat:Anu


Sitten kesän parhaat puheet (kirkkopuheita ei lasketa): ALI JAHANGIRI! Yle-Puheen Ali-show on lähetetty suorana, myös kuvana, Areenassa, koko kesä- ja heinäkuun ajan joka perjantaiaamu Karhupuiston kahvilasta. Peräti hauska tunnelma, milloin me muutama kahvilan asiakas ja haastateltava kääriytyneinä huopiin, milloin sateen sattuessa koko pieni porukka sisällä kahvilassa. Vaikka Alin hillittömän äänekäs nauru keskeytti haastattelun tuon tuostakin, kuultiin silti vakavaa ja koskettavaa puhetta, persoonallista oman työn, arvojen ja elämänvaiheiden avaamista. Kesäaamuissa, keskenään niin kovin erilaiset haastateltavat (lemppariksi ilman muuta jäi ASTE, hiphopräppäri, fanitan!) tuntuivat rennoilta ja luontevilta, kuulijat saivat hilpeänhauskan alun päivälleen. Kiitos myös kahvilan Mikon, erityisvahvan kahvin ja voisarven - vain Kalliossa voi tulla näin monin tavoin yllätetyksi, aamuin illoin!

Ps. Kesän viimeiseen Urkukesän konserttiin ehditte vielä! 31.8.klo 19.

Leena

Torstaina, iltapäivällä

$
0
0



" Asuimme Hakaniemenkadulla. Tykkäsin istua ikkunalla ja katsella merta ja Korkeasaaren lauttoja, Korkeasaarikin näkyi. Sillan kupeessa oli Elannon tavaratalo, ruokaa ostimme Hakaniemen hallista ja vaatteita hallin yläkerrasta. Vappu oli erityisen hauska päivä, silloin puettiin polvisukat ja pikkukengät jalkaan ja mentiin Hakaniemen torille. Sillan yli keskustan puolelle ei ollut asiaa juuri koskaan paitsi katsomaan joulukatua ja Stockmannin jouluikkunaa.

Kävin ensimmäisen luokkani Kallion kansakoulussa. Lapsia oli niin paljon että koulua käytiin kahdessa vuorossa, ja silti meitä oli luokassa neljäkymmentä. Iltavuoro alkoi kahdelta. Odotin lähtöä koko aamupäivän, tykkäsin käydä koulussa. Meillä oli opettaja, joka oli kohta jäämässä eläkkeelle. Tukka piti olla tiukasti letitetty eikä yksikään hapsu saanut töröttää. Pulpetissa istuttiin kädet ristissä. Makaroonivelli tarjoiltiin pulpeteille. Opin jo varhain lukemaan ja viihdyin hyvin. Ainoa kauhistuttava asia oli hammaslääkäri.

En muista olleeni aamuisin hoidossa, äitikään ei muista mitä puuhasin ennen kouluun lähtöä sinä vuonna. Ehkä siksi tuli istuttua paljon ikkunassa. Pihassa oli myös Lemminkäisen työpaja, sitäkin kuhinaa oli kiva seurata ikkunalaudalta. Talvella menin luistelemaan Brakulle tai Haapaniemen kentälle, nurmikset ruuvattiin monoihin. Keväällä brännattiin filmiä suurennuslasilla ja hypättiin barbia. Ilmassa leijaili kahvin tuoksu.

Kun menin toiselle luokalle vuonna 1957 muutimme maalle Tapiolaan, siellä meitä oli luokassa alle kymmenen. En ole oikeastaan käynyt Kalliossa sen jälkeen. Tänä aamuna näin sanomalehdessä ilmoituksen Jaakko Hämeen-Anttilan luennosta. Ajattelin että lähden kuuntelemaan ja käyn samalla katsomassa vanhaa koulua. Piti tarkistaa onko samalla kadulla yhä pullakauppa, josta ostimme munkkipossuja ja viiden pennin marenkeja. Kirkossa muistin miltä rakennus lapsena tuntui, maailman isoimmalta. Minulla on todella nostalginen ja liikuttunut olo tästä päivästä, meinasin itkeä kirkossa kun muistin itseni silloin. Nyt nuorin lapsenlapsenikin on jo kuusivuotias. Tuntuu, että joku minua veti tänne tänään. Sain mukaani mainoksen, jossa olivat kaikki torstai-iltapäivien puhujat. Tulen varmasti kuuntelemaan muitakin, siellä oli kiinnostavia henkilöitä."




Satuin Kirsi-Marja Sjöholmin kanssa samaan kahvipöytään ennen Hämeen-Anttilan luennon alkua. Ajattelin, että ihanista muistoista ja erityisestä päivästä pitäisi kirjoittaa juttu, ja Kirsi-Marja suostui mielellään haastateltavaksi.

Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan ohjelma täällä.

Anu

Hilpeä koukku

$
0
0

Helsinginkadun hellahuoneen kesää osa 3

                                               
Kolmosen, kirkon ja Karhupuiston lisäksi hellahuoneelta ehdittiin vielä kirjastoon. Ja melkein joka päivä! Kirjasto on ihan paras! Saa lainata kirjoja, lukea, mietiskellä, selailla iltapäivälehtiä, Tulvaa, katsoa Gloriasta mitä tamineita syksyn naisella kuuluu olla, etsiä Latu ja Polku lehden kirjeenvaihtoilmoituksia (ystävä löysi sieltä ihanan elämänkumppanin)  - eikä tarvitse alkuunkaan sosiaalisoitua, kohdata ketään, voi vain olla itsekseen, hiljakseen muiden joukossa. Lempipaikka löytyi kerran musiikkilehtiä etsiskellessä, portaat vievät lastenosastolta ylös, viihtyisä huone sohvineen, suloisesta kaari-ikkunasta hallitsee Porthaninkadun elämää.
Sattuipas sitten eräänä päivänä. Kirjaston alasaliin oli asetettu tuolit riveihin, ihmiset juuri asettautumassa paikoilleen, kun joukosta huudeltiin nimeäni. Rakas kaveri seurakunnasta kutsui viereensä. Sain isosta korista valita lankaa, puikot ja mallin. Kirjastonhoitaja luki valioluokan novelleja, tehtiin antaumuksella käsitöitämme ja kuunneltiin, joku oikea hipsterikin oli joukossa. Tee-ja kahvitarjoilu oli katettuna. Novellituokiossa vierähti lähes kaksi tuntia! Kumpi koukutti enemmän, omakutoma pikku tekele vai hieno novelli? Meidän kirjastossa novellikoukkua vietetään kerran kuussa. Mukaan vaan!



Leena

Tämä rakennus olemme me

$
0
0








Tässä valmistetaan taidetekstiiliä Alppilan kirkkoon ja puretaan ompelutraumaa. Anna Matilaisen suunnittelema tekstiili sai muotoaan trashionista Outi Pyyn vetämisssä työpajoissa viikonloppuna. Työ on nimeltään Tämä rakennus olemme me ja se on Annan lopputyö muotoiluopintoihin. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on teologi.

Teos koostuu maalatusta kankaasta sekä siihen ommelluista tummista hahmoista ja se on tarkoitus pingottaa ja kiinnittää seinälle. Minusta suunnitelma on erittäin hieno. "Siinä on talo", joku lapsista näki. Itse huomasin talon katolla ristin. Suunnittelija hämmästyi, ei hän ollut sellaista ajatellut. Kun kanttori Vivika tuli seuraamaan työskentelyä, huomasimme että siinähän onkin kuoro ja Vivika korkeimpana hahmona johtamassa sitä. Anna kertoi, että hänellä oli työtä suunnitellessaan mielessä myös Alppilan kirkko rakennuksena tiloineen ja työpajoineen, yhteisöllisen tekemisen paikkana. Hyvin monitulkintainen työ, tykkään.

Annalla oli taiteellinen puoli ja kristillinen symboliikka hallussa, Outilla puolestaan on kokemusta työpajojen järjestämisestä. Hän antoi Annalle muutaman neuvon koskien työn teknistä toteutusta. Isoa työtä kierrätysmateriaaleista tehdessä kannattaa valita helpot värit (eli sellaiset joita on kirppiksellä yllin kyllin) ja pitää värialueet selkeinä. Tässä työssä ommeltavat kankaat ovat harmaata ja mustaa. Yhteisöllisesti toteutettavan työn tulee ompeluteknisesti olla hyvin yksinkertainen. Tässä työssä pärjää ottamalla neulan kauniiseen käteen ja pistelemällä harsinpistoja.

Mikäs se ompelutrauma nyt sitten oli? No se on ompelijaäidin allekirjoittaneelle aiheuttama trauma. En vieläkään ompele nappia tai parsi sukkaa, saati sitten mitään vaativampaa, koska en kuitenkaan osaa täydellisesti. Sen sijaan kuljetan kaikki omat sekä neljän lapsen rikkinäiset, parsittavat, korjattavat, tuunattavat ja ommeltavat junalla äidille ja takaisin. Siitäs äiti sait, sen se lapselle ohimennen heitetty arvosteleva kommentti teki. Tänään sain kokea että tadaa, sehän pysyy kiinni kun pistelen. Olipahan terapeuttinen ja eheyttävä kokemus. Ties vaikka oppisin kiinnittämään vielä napinkin.

Tätä käsityöterapiaa on tarjolla vielä ensi viikon lauantaina ja sunnuntaina. Kuten Outi Pyy sanoo, "Ompeluseurat olivat naisten facebook ennen kuin internet keksittiin." Miehetkin toki tervetuloa.



Trashion tarkoittaa käytettyjen vaatteiden ja tekstiilien kustomointia sekä kierrätysmateriaaleista tehtyä muotia. 

Lisää inspiraatiota Outi Pyyn blogissa.


Anu

Vanhoilla mestoilla

$
0
0





Pitkäaikaiset ystävät Kallion yhteiskoulun ajoilta Pirkko Saisio ja Martti Pitkänen keskustelivat Kallion kirkossa. Jutellessa sivuttiin esimerkiksi suomalaista köyhyyttä. Pirkko Saision mielestä se ei tuntunut aikanaan mitenkään kummalliselta, Kalliossa sitä elivät ympärillä kaikki muutkin.

Keskustelun jälkeen toverukset jäivät vielä rupattelemaan ja päätyivät muistelemaan television saapumisen tähtihetkeä. "Sinä jouluna ei muuta tullut", Pitkänen totesi. "Mutta se riitti". Sitten Saisio muisti hauskan anekdootin liittyen entisajan yhtenäiseen televisionkatselukulttuuriin. Hyvinkään Sanomissa julkaistun uutisen mukaan Hyvinkäällä oli havaittu ufo. Asialle ei ollut kuitenkaan todistajia, koska kaikki olivat lehden mukaan olleet television äärellä katselemassa Saision kirjoittamaa Elämänmeno -sarjaa.

Kallion kirkkoon astuminen tuntui Pirkko Saision mielestä kodikkaalta, vaikka hän ei omien sanojensa mukaan olekaan uskonnollinen ihminen eikä kuulu kirkkoon. Albumit ovat kuitenkin täynnä kirkon pihalla perhejuhlissa otettuja potretteja, ja penkkejä on kulutettu kevät- ja joulujuhlissa lastentarhaikäisestä saakka. Martti Pitkänen kertoi, kuinka lähestyvä kirkontorni tarkoitti saapumista Kallioon ja perille matkalla kotoa Liisankadulta yhteiskoululle. "Komea kirkko ja juuri oikealla paikalla mäen päällä", tuumi Pitkänen.

Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan ohjelma täällä.

Anu

Lähetimme kaarnalaivoilla viestin Pariisiin

$
0
0

Lauantaina 19.9. kokoonnuimme Kalasataman Parrulaiturille aloittamaan Kallion seurakunnan järjestämää ilmastopyhiinvaellusta. Sataa tihuutti, taivas oli harmaa ja tuuli kävi mereltä päin. Mieliala sadetakkien keskellä oli kuitenkin odottavan innokas. Meillähän oli tärkeä tehtävä: laskea kaarnalaivamme vesille viemään viestiä Pariisin YK:n ilmastoneuvotteluihin. Pitäkää huolta meidän ja luomakunnan tulevaisuudesta!


Osa lapsista piteli iltapäiväkerhossa tai koulussa valmistamaansa kaarnalaivaa. Muiden varalle olimme tehneet Alppilan kirkon verstaassa jätepuusta satakunta kaarnalaivan runkoa. Olin etsinyt kaarnalaivojen purjeiksi syksyn lehtiä. Pieniä kirkkaanpunaisia ja -keltaisia lehtiä viireiksi, isompia oransseja, keltaisia ja vihreitä lehtiä purjeiksi.




Siunasimme ajatuksemme, kätemme, jalkamme ja koko ruumiimme rukouksessa, että jatkaisimme elämässämme Luojan meille antamaa tehtävää: viljelkää ja varjelkaa!


Laskimme ensimmäiset laivat veteen Sörnäisten mattolaiturilla. Nyt aurinkokin pilkisti esiin katsomaan touhuamme. Poukaman toisella puolella kohosi kaukolämpövoimalan hiilivuori. Tuuli painoi veneitä rantaan ja monet niistä kaatuivat aallokossa, mutta nostimme niitä yhä uudelleen pystyyn, kuivattelimme ja lähetimme jälleen matkaan. Monet lapsista ja aikuisista olivat tehneet elämänsä ensimmäisen kaarnaveneen ja opimme paljon niiden merikelpoisuudesta. Maston tuli olla rungon vankimmassa kohdassa ja purjeen juuri sopivan kokoinen, jotta se ei vettä viistäessään kaataisi venettä. Mutta kauniita ne olivat, kaarnalaivat, lähtiessään tärkeälle matkalleen.




Mattolaiturin jälkeen joukkomme harveni ja jatkoimme pienemmällä porukalla eteenpäin. Opettelimme haparoiden pyhiinvaelluslauluja pastori Marjan johdolla. Siltasaareen matkatessamme jotkut ohikulkijat tsemppasivat meitä ja ainakin yksi äiti lapsensa kanssa liittyi mukaan. Meillä oli tavaroiden kuljetusta varten kirjastosta lainattu kärry, jonka soittokello kilisi kuin pienen kappelin kello. Siltasaaressa lepuutimme jalkojamme ja laskimme veneitä jo tyynempään veteen.


Tulimme Kallion kirkolle etuajassa ja istuimme vaiti odotellen vaelluksen jatkumista. Katseeni kierteli hiljaisen kirkon seiniä, kaaria, kruunuja, kattoa ja pysähtyi välillä ristillä riippuvaan Jeesukseen. Pastori piti hiljentymisen jälkeen rukoushetken. Rukoilimme kädet sivuille levitettyinä. Tuntui siltä, kuin olisin niin valmiimpi ottamaan vastaan sen, mitä Luojalla ja tulevaisuudella olisi meille ja minulle annettavanaan.


Pysähdyimme vielä kerran Alppipuiston lampien äärellä. Diakoni Ninalla oli mukanaan sateenkaarikangas, jolla pompottelimme toisillemme ilmalla täytettyä maapalloa yrittäen estää sitä putoamasta. Nina puhui Nooan arkista, sateenkaaresta ja Luojan lupauksesta suojella luomakuntaa. ”Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa.”  Muun joukon jatkaessa matkaa kävimme vielä yhden tytön kanssa laskemassa muutaman laivan Alppipuiston puroihin. Nyt ne kaikki purjehtivat myötävirtaan ylväästi pystyssä pysyen.



Neljän tunnin vaellus alkoi jo tuntua jaloissa ja meri-ilma oli tehnyt meidät nälkäisiksi. Alppilan kirkolla meille tarjottiin isosta padasta pehmeää punajuurisoppaa. Ei laskettu, jos joku täytti lautasensa useampaan kertaan. Ulkoilman nostama lämpö kasvoillani lähdin odottamaan seuraavaa ratikkaa.


Katja


Kuvat: Katja ja Marja Kotakorpi


Itse katettu

$
0
0



Luterilaisessa kirkossamme homma toimii useimmiten niin, että seurakunnan työntekijät järjestävät tapahtumat ja laittavat pöydän valmiiksi, ja seurakuntalaiset käyvät valmiiseen pöytään jos käyvät. Tästä Marjaana puhuu haastattelussa jonka luin eilen, ja tätä minä olen miettinyt tänään.

Mietittyäni huomasin, että kas, meidän Kallion kulmammehan on pieni vallankumous. Täällä me olemme itse kattaneet pöydän ja kutsumme muita mukaan. Tykkään nostaa blogissa esille asioita, jotka ovat syntyneet seurakuntalaisten omasta tarpeesta, omista ideoista ja aktiivisuudesta. On niin sanotusti vallattu ja otettu haltuun, mutta hyvällä ja rakentavalla tavalla.

Riikka, esimerkiksi, on yhden naisen tarmolla luonut Alppilan kirkkoon Lasten perjantain. Idea on yksinkertainen kuten hyvät ideat usein ovat. Kirkon aulassa on kahvila ja toimintaa lapsille. On katsottu leffoja ja teatteria, maalattu, askarreltu kortteja, paketoitu joululahjoja perheille, rakennettu pahvilaatikkomajojakierretty salaista kirkkokierrosta ja tavattu mummoja. Paikalliset lapsiperheet ovat tulleet koska on helppo tulla, aulasta saa ostaa lounasta, aikuiset tapaavat toisiaan ja lapset puuhaavat. Täältä löytyy syksyn ohjelma, kun rullaa kahvilan fb-sivua alaspäin.

Päiväkansa, toisen esimerkin mainitakseni, on saanut suureksi osaksi alkunsa Leenan aktiivisuudesta. Ja vielä, tämän jutun kuvituksena on Anna Matilaisen taidetekstiili Tämä rakennus olemme me, joka tehtiin yhteisöllisenä projektina Alppilan kirkon aulassa. Laitoin kuvan tähän koska, no, se sopii niin hyvin. Tämä rakennus olemme me. Tykkään tuosta työstä niin paljon, sen nimestä, siitä mitä se symboloi ja siitä kuinka kotonaan se on myös täällä meidän Kallion kulmassa. Kirjoitin teoksesta myös viikko sitten kun työ oli vielä kesken, mutta näissä kuvissa on valmista.

Pöytä on katettu, itse katoimme ja olemme siitä ylpeitä. Ilokseni kirjoittajia on ilmoittautunut mukaan, ja monenlaisia juttuja on tulossa. Lisäisin tähän loppuun vielä tuon yhden Heprealaiskirjeen lauseen, jos en olisi toistellut sitä jo niin moneen kertaan.

No, kerran vielä.

Tämä rakennus olemme me.

Pus.

Anu



Kohtaamisia

$
0
0






Hesarissa oli juttu tiistaisesta Human meets Human -tapahtumasta Kallion kirkosta. Toimittaja oli löytänyt monta englantia puhuvaa haastateltavaa. Minä olin tilaisuudessa myös lasteni kanssa, mutta tunnuin törmäävän vain ihmisiin, joiden kanssa ei oikein löytynyt yhteistä kieltä. En ehkä osannut myöskään lähestyä ja jutella yhtä rohkeasti.

Lapsilla ei ollut kieliongelmaa. Pomppulinnassa tuli hiki kaikille yhtäläisesti äidinkieleen katsomatta. Kaikista suvereeneimmaksi jään rikkojaksi osoittautui kuitenkin Vappu-vauva. Hän kerta kaikkiaan varasti huomion, sulatti hymyllään sydämet ja vieraili monessa sylissä kirkon pihalla. Joku halusi valokuvan itsestään ja vauvasta. Hän kertoi elekielellä että hänelläkin on lapsia, jossakin. Vauva jokelsi, kurkkuani kuristi.

Musiikki oli vauvan hymyn lisäksi toinen kieli, jota kaikki ymmärsivät. Kiitos UMO konsertista. Oma valokuvasaaliini jäi laihaksi (katso kuva), kun yritin vauva kainalossa paimentaa neljää lasta kuuntelemaan hiljaa ja antamaan muidenkin kuunnella. Katsokaa tuo linkki Hesariin, sieltä löytyy lisää tunnelmia ja videohaastatteluja.



Anu





Lennä lennä...

Näkymä sillalta

$
0
0




Kuukausi sitten kävin tapaamassa vanhoja opiskelukavereita, 1990-luvun lopulla teologiaa opiskelleita. Istuimme ravintolan kellarin holvikaaren alla, kerroimme itsestämme ja muistelimme menneitä.

Ensin olin ajatellut olla menemättä. Häpeän takia. Minua hävettää, että jätin opintoni kesken.

Olen selittänyt sen johtuneen rehellisyydestä. Että en kyennyt jatkamaan papiksi kouluttautumista, koska omatunto nousi kapinaan sitä ajatusta vastaan, että ilman omaa todellista uskoa lausuisin viran puolesta seurakunnalle: ”Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.”

Todellisuudessa se johtui enemmänkin pelosta, pelkuruudesta. Ajatus pappeudesta tuntui kaiken kaikkiaan liian vaativalta, ja livahdin töihin nousussa olevaan uusmediaan.

En löytänyt sieltä mielekkyyttä enkä ammatillista uraa. Siitä lähtien olen ajelehtinut vapaana taiteilijana, retkeillyt, matkustellut. Ei se mieltä vailla ole ollut, mutta kun vuosien mittaan olen seurannut opiskelutovereitteni vaihtelevan mutkaisia ja kivikkoisia reittejä kohti pappeutta ja tapaa, jolla he ovat siihen kasvaneet, olen tajunnut tehneeni virheen. Tai ainakin luovuttaneeni liian helpolla. 

Mutta ilta oli mukava, ja tunsin vaikeasti selitettävää rakkautta näitä ihmisiä kohtaan. Kotimatkalla mietin sen luonnetta, vaikkei kauniita asioita kannatakaan aina analysoida puhki.

Oliko se silkkaa nostalgiaa, tai oliko elämä tuolloin helpompaa ja onnellisempaa? Olivatko useammat ovet auki ja elämä vähemmän huolten kirjomaa? Vai herättikö tapaaminen kenties muistoja tuon aikaisista rakkauksista ja ihastumisista, jotka vuosien takaa muuttuivat koko pöytäseurueen ominaisuudeksi?

Ehkä, luultavasti, kaikkia näitä. Mutta väkevimpänä nousi esiin toivon tunne. Muisto siitä, miten noihin ihmisiin ja noihin aikoihin liittyi tunne, että elämässä on parempi ja arvokkaampi puoli, yhteinen pyrkimys kohti hyvää ja usko siihen, mitä monet kutsuvat Jumalaksi. Että vakava voi olla valoisaa.

Pitkänsillan yli kulkiessani katselin Kallion kirkkoa, kotiseurakuntani temppeliä, johon minulla on etäisen lempeät ja vähän haikeat välit.



Teksti ja kuva: Erkki 


Toivoon kutsutut


Hurmaamassa ja houkuttelemassa

$
0
0

Kävimme eilen Anun kanssa kertomassa Kallion kulma -blogista ja sen ympärille syntyneestä yhteisöstä Kallion seurakunnan työntekijöiden aamukahveilla.


Huomenta! Blogistit ottivat aamukahvi-selfien. Oikealla Anu, vasemmalla Pia.


Olimme molemmat nukkuneet huonosti edellisen yön, ja Anu sanoi jälkeenpäin, että hänellä oli ollut paitakin nurinpäin. Minä taas en paidasta huomannut mitään, kun olin niin silmät aamusikkurassa. Olen kyllä elävä todiste siitä, että yksi kuppi kahvia ei todellakaan riitä herättämään aamu-unista ihmistä! Mukana ollut Vappu-vauva oli onneksi iloinen ja pirteä.

Aamun tunnelma oli meistä tosi hyvä, ja iloksemme blogi oli suurimmalle osalle kahvittelijoista jo tuttu. Saimme kuulla kannustavia ja positiivisia puheenvuoroja, kiitos niistä. Tuntui tosi hyvältä!



Yksi kuppi ei tänä aamuna Pialle riittänyt. 


Kerroimme blogin tarinan: tutustuimme Anun kanssa sattumalta Kallion kirkon iltavahtivuorossa, ja Anun kypsyttelemä idea seurakuntalaisten blogista sai minut heti innostumaan. Sitten palloteltiin nimeä ja toteutusta pitkään ja hartaasti - kunnes Kallion kulma vihdoin näki virtuaalisen päivänvalon noin vuosi sitten.

Tekstejä on nyt jo miltei 50, kirjoittajia ja kuvaajia yli kymmenen. Aiheina ovat olleet monet seurakunnan toimintaan liittyvät asiat, esimerkiksi fillaripaja, messut, brunssi, lasten perjantait, Kallion kantaattikuoro, Päiväkansa, torstaina iltapäivällä -keskustelut ja muskari. Toisaalta on myös hienoja pohdiskelevia tekstejä ja kuvia. Haave moniäänisyydestä on alkanut toteutua.

Ja tässä siis olemme nyt. Paljon uutta on tulossa, ja blogi on saanut huikeaa nostetta alleen.

Mitä siis halusimme sanoa teille, hyvät seurakuntamme työntekijät?

Viestimme lyhykäisyydessään on: Tulkaa, hypätkää mukaan! Tulkaa olemaan läsnä kanssamme blogiin, kertokaan meille teidän työstänne, ajatuksistanne, kokemuksistanne, unelmistanne! Puhukaa seurakunnasta, Alppilasta ja Kalliosta, tästä kaupungistamme, seurakunnan toiminnasta, yhteisöstämme, kirkosta, uskosta ja elämästä. Kertokaa näistä kirjoittamalla blogiin tai ottamalla kuvia itsellenne tärkeistä asioista. Keskustelkaa tekstien kommenteissa, tykätkää meistä Facebookissa, seuratkaa meitä Instagramissa, jakakaa ja peukuttakaa juttujamme jos siltä tuntuu, kertokaa meistä kavereillenne ja tapaamillenne ihmisille. Vinkatkaa, jos tiedätte jonkun kirjoittajan, hyvän haastateltavan tai kiinnostavan tapahtuman.

Me olemme seurakunta, ja tämä on meidän oma blogimme: kerrotaan tarinaamme yhdessä! Kiitos, että saimme tulla aamukahville kanssanne.


Pia

Presidentillistä huolenpitoa.

$
0
0


Torstai-iltapäivien keskustelutilaisuuksiin Kallion kirkkoon pääseminen vaatii minulta jonkin verran ylimääräisiä ponnisteluja: syötä ja vaihda vauva valmiiksi, hae eskarilainen kesken päivän, työntele vaunuja pitkin Neljättä linjaa, Castréninkatua, Läntistä Papinkatua, toivo että vauva nukahtaa, sovi eskarilaisen kanssa pihassa leikkimisestä, mene kirkkoon, viihdytä hiljaa vauvaa joka ei nukahtanutkaan, hyssyttele eskarilaista joka pelmahtaa kesken puheen sisälle ja haluaa vessaan jne jne.

Toisinaan olen vaivan nähnytkin, koska sarjassa on ollut niin kiinnostavia puhujia. Keskipäivään sijoitettu ohjelma on varmaankin ensisijaisesti tarkoitettu eläkeläisille, mutta katson olevani melkein kohderyhmää myös. Olenhan päivisin kotona ja minut erottaa niistä jotka saapuvat paikalle rauhallisesti ja charmikkaasti vain se, että tulen kärryjeni kanssa hiki päässä ja ovenkarmit kaulassa.

Tällä viikolla kuulijoita oli selvästi ennätysmäärä, kun vuorossa oli Tarja Halonen. Hänen luentonsa aiheena oli Eläkkeelle työstä vaan ei elämästä. Ajattelin, että hän puhuisi omista kokemuksistaan enemmän, mutta hän rakensikin puheensa yleisölle suunnattujen äidillisien neuvojen ympärille.

Presidentti muistutti, että ihmisen tulee olla oikealla tavalla itsekäs ja pitää huolta kunnostaan ja viihtyvyydestään sekä hankkia mielenkiinnon kohteita itselleen. Hän rohkaisi eläkkeellä tekemään jotakin sellaista, mitä on aina pitänyt tehdä. Hän huomautti, että poliittisten puolueiden jäsenyyksissä ei ole ikärajaa. Hän kehotti hankkimaan nuorempia ystäviä. Hänellä oli jopa nippu kansalaisjärjestöjen esitteitä mukanaan. Hän todella painotti monin eri tavoin yhteisöllistä toimintaa terveyden ja hyvinvoinnin lähteenä.

Tunnelma kirkossa oli mielestäni jotain aivan poikkeuksellista. Kirkko oli täynnä ja silti tilanne tuntui intiimiltä. Siinähän jutteli oman kylän tyttö, joka sanoi että tää on mun kirkko ja mulle rakas, ja että täällä on supateltu muutakin kuin kirkkoon kuuluu. Ihmeellisellä tavalla paikallinen ja silti kansainvälinen henkilö.

Hän puhui tutuista asioista, osin samoista kuin vaikka Pirkko Saisio aikaisemmin, kalliolaisesta köyhyydestä ja siitä että ei se mitään haitannut, kaikkihan elivät samalla tavalla eikä ollut edes televisioita mistä olisi nähnyt toisenlaista elämää. Hän vertasi pääministerin nuhteita yli varojen elämisestä siihen, että yli varojen on nyt eletty siihen malliin että planeetalle on hiipimässä tuho. Sitten hän vakuutti yleisölle että me kalliolaiset osaisimme kyllä tottua vähempäänkin, olemme tottuneet ennenkin eikä elämä ollut yhtään hassumpaa.

Lopuksi ihmiset esittivät kysymyksiä jotka koskivat kaikkea mahdollista ulkopolitiikasta Punaisen Ristin lipaskeräykseen ja politiikasta luopumisesta uskonnollisuuteen. Presidentin vastaillessa kysymyksiin rennosti tuntui viimeistään siltä, että tämä on sitä yhteisöllistä mistä tässä maassa kannattaa pitää kiinni.

Sitten vielä presidentin äidiltä peritty neuvo kaikille meille ikääntyville kansalaisille punnittavaksi: Jos meinaa ryhtyä mukavaksi punaposkiseksi vanhukseksi, kannattaa aloittaa jo nuorena.

Kannatan. Itse olen päättänyt ryhtyä viisaaksi ja charmantiksi vanhukseksi. Asia on työn alla.






Anu

P.s. Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan ohjelma täällä

Toivoon kutsutut

Ympäristötapahtuma Uskonnot ilmaston puolesta

$
0
0

























Tiistaina 20.10. keskustelemme Alppilan kirkolla ilmastonmuutoksesta, ympäristövastuusta sekä  tavallisen ihmisen arjesta globalisoituneessa maailmassa. 

Tilaisuudessa on mahdollisuus osallistua Pariisin ilmastonmuutoskokoukseen tehtävän kirjeen tekemiseen. Ilta on osa pyhiinvaellus Pariisiin kokonaisuutta. 

Illassa kuullaan Atte Korholan alustus ilmastonmuutoksesta. Korhola toimii ilmastonmuutoksen professorina. Illassa on mukana myös seuraavien järjestöjen edustajia: 
Ruusa Gawaza SLS, 
Salla Ranta SKY,
Heidi Rautionmaa HSRKY, 
Emma ja Mikko Kurelahti sekä Piia Rytilä A ROCHA 
Katja Manner SENERA. 
Seurakunnan työntekijöistä mukana ovat Eeva-Liisa Hurmerinta ja Nina Klemmt.

Illassa keskustellaan alustuksen pohjalta. Testaa mitä itse ajattelet. 

Millaisia tunteita sinulla nousee kun kuulet sanan ilmastonmuutos? 
Millaisia faktoja sinulla on asiasta ja mistä olet ne saanut?  
Ovatko ne faktoja? 
Oletko huolissasi ilmastosta?  
Millaisen maapallon uskot jäävän seuraavalle sukupolvelle?  
Voitko vaikuttaa omalta osaltasi johonkin?  

Kysymyksiä on paljon. Joihinkin saattaa löytyä vastauskin. Ja ainakin löytyy haastava aihe ja mahdollisesti monta lisäkysymystä. 

Paikalla löytyy kahvia ja teetä suolapalan kera. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille. 

Tervetuloa!


Uskonnot ilmaston puolesta Tiistaina 20.10.2015 klo 18-20 
Alppilan kirkko Kotkankatu 2


Nina



Lättyjä ja lepakoita

$
0
0

Kallionkulman Instagramvirrasta on voinut jo muutamana päivänä bongailla Rikun kuvaamia leiriterveisiä tunnisteella #kallionkulmanulkomaantoimitus. Kuvat ovat Kallion seurakunnan Lättyjä ja lepakoita -syyslomaleiriltä. Tässä vielä Adan ja Mintun raportti leiripäivistä.


Maanantai 12.10.

Kun saavuimme Jannen bussilla leirille, niin ensin meille jaettiin huoneet. Huoneisiin saimme huonekaverit. Iltapäivällä pelasimme jalkapalloa tytöt vs. pojat, pojat voittivat. Myöhemmin paistoimme nuotiolla lettuja ja veistelimme puukolla. 

Illalla meillä oli iltahartaus kappelissa ja sitten alkoikin hiljaisuus. Meillä oli tänään aika paljon vapaa-aikaa. Osa leiriläisistä kävi vielä taskulamppujen kanssa "yökävelyllä" ja katselivat pimeässä tähtiä, jotka näkyivätkin paljon paremmin kuin Helsingissä.




Tiistai 14.10.

Tiistai oli ainoa kokonainen leiripäivä. Sinä päivänä oli herätys klo 8.15, sillä aamupala oli klo 8.30. Aamuhartauden jälkeen teimme mosaiikkikehykset teemalla "Minä olen ihme". Osa pelasi biljardia ja jotkut pingistä. 

Iltapäivällä oli vapaa-aikaa ja välipalan jälkeen pelasimme jättimäistä Afrikan tähteä ulkona. Tytöt ja pojat menivät saunaan eri aikaan saunaan ja saunan jälkeen paistoimme makkaraa nuotiolla. Illalla meillä oli iltahartaus ja ilta huipentui pyjamadiscoon!




Keskiviikko 14.10.

Keskiviikko oli viimeinen päivä leirillä. Silloin kävimme melomassa lähellä olevalla lammella. Sitten tulimme sisälle syömään. Ruoan jälkeen meillä oli hetki vapaa-aikaa, jonka jälkeen kokoonnuimme askarteluhuoneeseen ja siellä leikimme erilaisia leikkejä. 

Välipalaksi saimme tuoretta pullaa. Sitten me jäimme ruokasaliin tekemään tätä blogipostausta muiden mennessä ulos veistelemään, pelaamaan jalkapalloa ja Afrikan tähteä. Bussimme tulee noin klo 16 ja takaisin Kallion kirkolla olemme noin klo 17.





Leiriterveisin
Ada ja Minttu, vanhimmat leiriläiset (12 v.)

(kuvat: Tytti ja Laura)


Viewing all 159 articles
Browse latest View live